Huu, kohta koko homma on ohitse ja olen huomannut asioiden rupeavan oikeastaan menemään väärinpäin, ihan kuin villapaitaa purkaisi.

Mukavan joutilaasta stressittömästä elämästä siirryttiin pelottavaan ja ahdistavaan tenttikauteen, jonka aikana heräsivät taas omat epäilykset omasta kielitaidostaan. Tästä nyt pikkuhiljaa selviydyttyä on ruvennut tulemaan epätoivo, joka tavallaan muistuttaa ensimmäisten viikkojen haikeutta täällä, tällä kertaa vaan tuntuu haikealta jättää Saksa taakse eikä se, että on hylännyt arktisen maankamaran tinkimättömän kauneuden. Viimeiset päivät on tullutkin elettyä ihan riittävällä tahdilla tarmolla ja opeteltua taas uudestaan Väinämöisen lasten juomakulttuuria maanmiesten, saksalaisten ja belgin avustuksella tenttikaljan, tenttisyömisen jälkeisen ankaran kittaamisen ja Julian tupareiden merkeissä. Mental note to self: puolen vuoden nenän valkaisu ei ole merkittävästi lisännyt maustettujen vodkien sietokykyä.

Viimeisen kokeen jälkeen on aika lähteä 5 päiväksi itänaapuriin Itävaltaan ja sieltä sitten nopean Bonnin käynnin kautta Julian kanssa Saarlandin osavaltioon. Sitten 3.8.2008 suuntaan omin nokkineni muuttokuorman kanssa Potsdamiin ja 5.8. Berliiniin. 8.8.-10.8.2008 allekirjoittaneen tavoittaa "alan festivaaleilta" Hildesheimista, josta saavun takaisin äiti VenäjälleSuomeen 11.8.2008 klo 22.00. Näyttäisi vahvasti siltä, että tänään tai huomenna on viimeinen virallinen normipäivä tässä toisessa kotikaupungissa ja sekin aika pitäisi kuluttaa lukiessa viimeiseen tenttiin.

Nyt on vähän sekavat olot lähdöstä, kun en ehkä sittenkään osaa lähteä täältä tai tulla takaisin sinne. Jotenkin olen kasvanut tänne jo vähän kiinni, mikä on huomattavasti enemmän, kuin osasin oikeastaan alunperin odottaa. Aika itsereflektiolle opitusta ja jo unohdetusta ja plussien ja minusten ynnäämisestä on joskus myöhemmin, mutta lienee turvallista sanoa, että vahvasti plussan puolelle ollaan jäämässä. Varoituksen sanana lienee myös syytä sanoa, että kysyttäessä "no miten meni?" on pahaa aavistamattoman kysyjän syytä varautua vähän pidempään monologiin allekirjoittaneen taholta. Varmaa myös on, että seuraavien kuukausien aikana vähintään joka toinen lauseeni alkaa "Saksassa oli..", "Silloin Saksassa me tehtiin...", "Kaikki on paremmin siellä Saksassa...", "Silloin yhtenä päivänä Saksassa..."

Mutta ennen paluuta äidin lihapatojen äärelle tuhlaajapojan on määrä taivaltaa urhoollisesti eteenpäin suuren oppi-isän Lönrotin jalanjäljissä.

Toissapäivänä tapahtui jotakin merkille pantavaa. Sain ihka ensimmäisen kohteliaisuuden tuntemattomalta saksalaiselta vanhalta herralta, joka katsoi minua pitkästi ajaessani hänen avolava-autonsa ohitse pyörällä ja tokaisi sitten perääni, että näytän ihan mansikalta. Kommentti vaikuttanee kohtuullisen seikkaperäiseltä ilman sitä tarpeellista pohjatietoa, että ylläni tämän urheilusuorituksen aika oli pääasiallisesti kirkkaanpunaisia vaatekappaleita korvakoruja myöten. Oletan kommentin olleen kohteliaisuus, vaikka äänensävystä olisikin ehkä voinut muuta päätellä. Lisäksi samana päivänä aikaisemmin vanha ja arvokas saksalaisrouva halusi keskustella kanssani pitkällisesti lävistyksestäni ja sen mahdollisesta kivuliaisuudesta pankkiautomaattijonossa ja ehti lyhyen kohtaamisemme aikana kertoa jopa olleensa Suomessa 20 vuotta sitten turisteilemassa (hahaa, lienee siis täysin mahdollista, että olen kohdannut sen todellisen ihmisen saksalaisturististereotypian takaa!). Rouva toivotti poituessani paikalta myös hyvää jatkoa sangen sydämmellisesti. Tämäkin nyt lienee syytä laittaa positiivisten saksalaiskokemusten piikkiin, joita ei tuntemattomilta ole ihan hirveästi kertynyt. Myytti saksalaisesta kohteliaisuudesta on juuri sitä - myytti.

Viime aikoina Saksassa oleskelun teemaksi on noussut kotiseutumatkailu. Tuli käytyä katsomassa Saksan ensimmäistä Unesco-kohdetta puolen tunnin junamatkan päässä Brühlissä, josta löytyi vaaliruhtinas Clemens Augustin barokkirönsistelylinna puutarhoineen. Linna, joka koristeluineen ylitti kaikki hyvän maun rajat kuin Paavo Väyrynen ulkomaankauppaministerinä, oli auringonpaisteessa ja helteessä kuitenkin jollakin kierolla tavalla tarpeeksi kitsch aiheuttaakseen myöntyviä hymähtelyjä - toisin kuin Paavo Väyrynen ulkomaankauppaministerinä.

Lisäksi on tullut tehtyä päivämatka Saksan, Belgian ja Hollannin rajaseudulle Aacheniin, josta löytyi taas yksi jumalainen goottilaiskatedraali lisättäväksi jo nähtyjen jumalaisten goottilaiskatedraalien listalle, heti Kölnin katedraalin rinnalle. Aachenin katedraalikin oli ansainnut Unesco-leiman, joita täällä on ilmeisen näkyvästi pyritty keräämään. Aachenista löytyi myös - kuinkas muutenkaan, kun vanhasta roomalaisten kylpyläkaupungista puhutaan - sangen viehättävä Carolusthermen-kylpylä, jonka sulfiittinen ja suolainen uimavesi oli löytänyt tiensä maan pinnalle niin ikään ikiaikaisesta lähteestä. Tyytyväiset sankarimatkailijat noudattivat alueen perinteitä ja hellivät sotavammojaan parin tunnin mitä nautinnollisimmalla lillumisella ennen kuin lähtivät taas rohkeina kohti uusia seikkailuja.

Vanhemmat olivat käymässä kesäkuun alkuvaiheessa, mikä oli sangen mukavaa sekin. Suurena suunnitelmana oli urhoollinen päiväretki Reiniä pitkin laivalla, mutta Saksan junalaitos piti huolta taas tunnusmerkistään ja juna Koblenziin oli ne 20 minuuttia myöhässä, jotka oli varattu matkaan asemalta laivarantaan. Vuorossa oli siis sinänsä varsin mielenkiintoista seikkailua lähijunilla joen vartta pitkin toivoen, että laiva saataisiin kiinni jollain ihmeellä jossain pikkukylässä matkan varrella. Varasuunnitelma oli sinänsä toimiva, mutta epähuomiossa onnistuimme ajamaan suunnittelemamme aseman ohitse, mistä seurasi täysin tahatonta pummilla ajoa. Sydän löi pari ylimääräistä lyöntiä, kun tarkastaja rupeasi tutkimaan lippua, mutta sulauduimme ilmeisesti mitä parhaiten saksalaisen perusmatkustajan stereotypiaan, joten tämä ei kiinnittänyt pahemmin huomiota matkalippuihimme. Lopulta päädyimme jumalan hylkäämään Saint Goarhausenin 1600 asukkaan metropoliin, jossa saavutimme myös edellisen laivan, joka sattui tuuriksemme olevan vielä historiallinen siipirataslaiva Goethe. Goethe kyyditsi meitä ilahduttavissa viinin ja ruoan täytteisissä tunnelmissa ohitse Heinrich Heininkin kuvaaman Loreleyn romanttista Reiniä pitkin, joka niin ikään on ansainnut kauneudestaan Unesco-leiman. Taitaapa matkustamisessani olla joku teema.

Vanhempien poistuttua oli aika palata takaisin arkisen ankeaan uurastukseen ja aloittaa valmistautuminen alati lähestyvään tenttikauteen, jota ei kaikesta kauneudesta ja ihanuudesta huolimattakaan saa ravistettua takaraivosta pois nalkuttamasta. Kun homma tuntui taas olevan tarpeeksi pitkälle hallussa, olikin jo aika ruveta haaveilemaan seuraavasta seikkailusta, joka toisi hieman valoa ja piristystä yksinäisen ulkomaalaisen harmaaseen arkeen kaukana kaukana kotimaastaan. Kohteeksi valikoitu Unesco-kohde (!) Trier, joka on jäänyt maailmankartalle parhaiten säilyneenä roomalaiskaupunkina Alppien pohjoispuolella. Saksalaiset junat pitivät taas lupauksensa suunniteltujen junayhteyksien toimimattomuudesta ja jätti sankarimatkailijat Euskirchen-nimiseen kaupunkipahaseen 1½ tunniksi odotettua kauemmin, juna kun nyt vain sattui jättämään kokonaan tulematta. Mitenkään väheksymättä Euskirchenin antaman opetuksen arvokkuutta siitä, miten onnekkaita ovat ne, jotka asuvat Bonnissa, Kölnissä tai missä tahansa muualla kuin Euskirchenissä, olimme kohtuuttoman onnellisia päästessämme seuraavaan junaan, joka nyt vielä sattui menemään Eifelin kansallispuiston vierestä. Tämän onnettomuuden vuoksi missasimme kuitenkin Trierin suuren pojan Karl Marxin syntymäkotimuseon, mutta osoitimme asiaankuuluvaa muistamista ja kunnioitustamme kyllä tuon viehättävän porvariskodin edessä. Reiniin Koblenzissa yhdistyvä Mosel virtasi kaikessa rauhassa kaupungin lävitse illansuun auringon paisteessa ja tuntui kuin amerikkalaisturistilta Venetsiassa (joka noudattaa tuttua ja turvallista "askel, katsahdus ja kuuluva wow-huudahdus" -kaavaa). Kaupunkikiertelyn jälkeen päädyimme oluelle ja ruoalle sangen hurmaavaan keskiaikaiseen kellariin rakennettuun ravitsemusliikkeeseen, joka myös mitä armollisimmin näytti illan Saksa-Portugali-jalkapallo-ottelun, josta vahingoksemme näimme tosin vain 22 ensimmäistä minuuttia täysin kohtuuttoman viimeisen junan lähtöaikataulun johdosta. Konduktööri kuitenkin osoitti junamatkalla armollisuuttaan yhdistämällä paikkakuntakuulutuksiin peliä koskevat tilanneraportit.

jotain tyyppei Karl Marxin hoodeilla
(kuva kaikella kunnioituksella, tekijänoikeuslakia noudattaen neiti Virtasen kätköistä)

Juhannusta vietettiin rauhallisissa merkeissä, eikä saksalaisistakaan saatu lietsottua esiin suurempia itsensä nolaamisia. Kova oli yritys löytää kokko hyppimiselle, talollisen pelto alasti kierimiselle tai raamattu kiven kiertämiselle, mutta loppupeleissä allekirjoittanut joutui tyytymään seitsemän rehun kukkakimppuun ja kaivoon katsomiseen. Huonolta näyttää kyllä meikäpojan naimaonni, jos on enteisiin uskominen: lähteestä tuijotti vastaan ainoastaan oma pärstä ja muutama pulu ja juhannusyön unissakin pääosan varasti Eifel-torni ja sivuosaa esitti siskoni, jonka oli määrä saapua seuraavana päivänä. Tarpeetonta sanoa, että molemmissa on tiettyjä lainsäädännöllisiä rajoituksia. Mutta niinhän tuo pirulainen teki ja saapui kuin saapuikin Bonnin rautatieasemalle yhdeksältä aamulla juhannuspäivänä. Edessä olivat kiireiset neljä päivää, joiden aikana kerkesimme Euroopan suurimmalle kirpparille, Kölniin katedraalille, taideteollisuusmuseoon sekä kölsch-oluen panimoravintolaan pikku oluselle, Altstadtin yöelämään, brauhaus Bönnschiin kokeilemaan bonnilaista olutta, Juridicumin sortumisvaarassa oleville käytäville ja myös Düsseldorfiin. Aikaisemmat kokemukset Düsseldorfista ovat jääneet pitkälti lentokentän ja päärautatieaseman tarkasteluun, joten kierros oli ihan paikallaan. Löydettiin vastarintamuseo, jonka vaihtuva näyttely lisäksi käsitteli sattumalta edellisessä merkinnässäni mainitsemiani katulaattoja, sekä maistettiin Düsseldorfin lahjaa saksalaiselle olutkulttuurille eli altbieriä, joka osoittautui mitä mainioimmaksi hieman ale-tyyppiseksi mallasjuomaksi.

Sanna is having her own fun!

Matkustelusta ja tenttikirjoista huolimatta on ollut mahdollisuus muunkinlaisiin aktiviteetteihin, kuten syntymäpäiväjuhliin pienen latvialaisvahvistuksemme täyttäessä kunnioitettavat 21 vuotta. Tuntui kovasti neitosta ikääntyminen huolestuttavan, minkä mainitseminen ääneen sai eräät seurueemme jäsenet miettimään hetken omia ikävuosiaan katseet maahan käännettyinä. Mutta kyllä se näytti siitä iloksi kääntyivän pienellä vodkan maistelulla, jota allekirjoittanut tosin joutui kuivin suin katselemaan vierestä seuraavan aamun velvollisuuksien vuoksi.


Vaikka allekirjoittanut tällä hetkellä keskittyykin lakisääteiseen tehtäväänsä opintotuen edunsaajana, on suunnitelmat jo huimat tulevaisuuden varalle. Tenttirupeama alkaa maanantaina 30.6. huipentuen 22.7. Juristische Methodenlehre -kurssin loppukokeeseen, josta onkin sitten syytä suunnata suoraan Köln-Bonnin lentokentälle ja napata lento naapuriin suorittamaan muutama pakollinen turistiveto. Luvassa on 4 päivän intensiiviloma Sacher-kakun, Schönbrunnin linnan ja Falcon laulustakin tunnetun nuoriherra Amadeuksen syntymäseuduilla. Pikkulinnut kuiskuttelevat korviin myös Moselin viinitilaseikkailuja, Heidelbergin vanhaa yliopistokaupunkia ja peräti Saarlandin osavaltiota, mutta kahteleepi tässä nyt, että mites jätkän käy. Yleensä on puheilla ollut taipumus olla suurempia kuin teoilla. Lisäksi liput on hankittu, maksettu ja haettu Deutsche Postista Mera Luna -festivaaleille elokuun alulle ja kotiinpaluukin häämöttää jossain kaukana. Kantelettaren laulumaille on tarkoitus palata 11.8.2008 suru ja ilo samassa puserossa.

Sitä ennen on aikaa oppia arvostamaan saksalaisesta elämäntapaa ja vuodattaa onnen tai surun kyyneleitä mustapunakullan varjossa sunnuntaisessa EM-finaalissa, haistella hometta rakkaassa Juridicumissa ja juoda olutta varastoon Alter Zollilla, suunnitella Kartoffel Snack -salakuljetusrinkiä Saksa-Suomi-akselille, ottaa kantaa Angela Merkelin kampaus- ja pukeutumisratkaisuihin, vältellä liian naisellista pukeutumista ja nauttia toisen kotimaan kaikista antimista. Mikäpäs tässä ollessa, nuorena ja iloisena ulkomailla, kun valtio maksaa mätkyt.